21 huhtikuuta 2012

Unelmat ovat tehty tavoitettaviksi :P

Kyllä, ja nyt minäkin olen fleksin onnellinen omistaja (ks. tämä ;)) Sain kasattua vähän kahisevaa kunnon fleksin hankintaan, ja mukaan tarttui tällainen:


Värivalikoimat olivat Lentolan prismassa hyvinkin ahdasmieliset, oli vain sinistä M-koon compact comforttia. Hyvin nihkeäolemuksellista. Kojolle olisi siis TIETENKIN pitänyt olla joko punainen tai joku koiraan herkkää olemusta kuvaava väri. Kaikkia, rakkaita lukijoitani varmasti kinostaa puheeni aivan järkyttävän tuhannesti, mutta onpahan kerrankin asiallista tekstiä.

Oltiin tänään siis Larspan ja Nupsun kanssa vähän koeajamassa siis uudenkarheaa kelatalutinta. Keli suosi mieltämme täällä Kankaanalaisen alueen (:P) ympäristössä, ja sir aurinko päätti astua ulos pilvilinnastaan. Lämmintäkin oli, ja toppatakin saa heittää jo kuuseen. Piitkän lenkin, joka kulki ensin metsässä ja sen jälkeen rannassa, päätteeksi kävin vielä seikkailemassa hurjan Kojoseikkailijan kanssa puolisulissa lumikasoissa ja juoksemassa kentällä. :) Koiran saa todistettavasti väsymään fleksin avulla :P

Almakin sai juoksutusta vähän tänään, kun samaisen Lauran kanssa vähän leikittiin järjestelmäkameralla ja ihmeteltiin suurta maailmaa. Neiti taas ihmetteli, miksei sänkyäni saa käyttää kakkavessana, ja miksei myös pissiveskinä?? No, ehkäpä sen takia, ettei päiväpeitettäni viidennen pesukerran jälkeen tarvitse jälleen kuurata. Siksipä juuri.

Loppuun vielä kuva tasan vuoden ikäisestä Almasta, 16.4 ♥ :)


Mmm.. Omenaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos kommenteista, pusuja kaaliaivoilta!